Tulevaisuutemme ennakoinnin pitäisi määrittää ihmisten kaikkea toimintaa. Ja tulevaisuuttamme voimme ennakoida pelkästään tuntemalla historiamme riittävän hyvin. Ihmispopulan muisti onkin tämän vuoksi monen toiminnan kohde ja väline. Ja täysin manipuloitavissa. Tunnetuimpia tapauksia lie saksalaiset ja holokausti http://www.samimyllyniemi.net/jutut/Samin_gradu.pdf , mutta laajempaakin tietoisuutta näyttää olevan helppo manipuloida http://web.abo.fi/~jvartiai/turbokapitaliswebpage.pdf .

Yksilölle amnesiaan riittää pään täyttäminen sopivasti turruttavalla tavaralla - laajempi ihmispopulaatio tekee saman hiukan monimutkaisemmin luomalla kokonaisia lumemaailmoja arvoineen, identiteetteineen ja tarpeineen, jotka eivät anna muistitilaa toisenlaisille totuuksille, esim http://www.ess.fi/?article=64765 tai http://de.wikipedia.org/wiki/Der_Untergang_des_Abendlandes .

Jostain syystä viisaaksi ihmiseksi itseään kutsuva eläin ei hallitse muistiaan eikä historiaansa niin, että näkisi edes suunnan mihin on menossa puhumattakaan ajasta ja vauhdista kohti tuntematonta päämäärää. Niinpä nyt kuulutetaan systeemiälyä http://www.systeemialy.tkk.fi/ jonka mahtuminen ihmisen korvien väliin tuntuu mahdottomalta juuri siksi että tilan täyttää tavara joka estää intuitiivisen "luonnollisen" toiminnan. Ihmisen itselleen luoma lume- ja teknomaailma estää häntä käyttämästä päätään sellaisena eläimenä joka hän kuitenkin on - ja "vaistomaisia" kykyjään, jotka ihminen on oppinut työntämään "eläimellisinä" myyttiseen menneisyyteensä, historiaan jota ei muista.

Biologinen evoluutio on muutamassa vuosisadassa joutunut tappiolle ja korvautuu kiihtyvällä vauhdilla ihmiskeskeisellä kulttuurievoluutiolla. Kuten E.Karvonen aikoinaan Aamulehdessä esitetyssä artikkelissaan( http://www.uta.fi/~tierka/kultevol.htm ) esittää kiihdyttää internet "noogeneettistä" evoluutiota valtavasti. Geneettisen evoluution keinojen vähetessä ihmisen "korjaillessa" maailmaansa mukavammaksi itselleen on esiin työntynyt myös lajin sisäinen kulttuurievolutiivinen kilpailu siitä mikä maanosa, rotu tai kulttuuri nousee pinnalle ja mikä taas joutaa hävittää. Suomalaisessa keskustelussa jokunen vuosi sitten herätti keskustelua isä-Vanhasen biologiset sovellukset kulttuurievoluutioon, josta Hannu Virtanen etevästi kirjoitti Tieteessä Tapahtuu julkaisussa ( http://www.tieteessatapahtuu.fi/0804/virtanen.pdf ). Tällaiste rotu-meemien vaikutusta lienee tietoisesti vähennetty, mutta tietyt tahot osaavat käyttää niiden lisäksi edelleen muita vastaavia uskomuksia jotka liittyvät samaan memeettiseen ryppääseen, johon liittyy esimerkiksi positiiviseksi vielä koettu natiolismi. Tatu Vanhasen ajatukset eivät niinkään kiinnosta, mutta ne osoittavat, että ihmiset eivät ilmeisesti useimmiten näe meemien vahvaa vaikutusta eivätkä niiden todellista merkitystä lainkaan ja uskovat lujasti siihen, että kehityskulku on kaikenkaikkiaan "luonnollista", ikäänkuin ohjattua ilman ohjaajaa - ja fatalismi valtaa alaa ( ilman islamiakin).

Lääkkeeksi meemejä vastaan on keksitty ( Peter M. Senge; The Fift Discipline) "systeemiälyn"-käsite, josta mm Timo Ali-Vehmas kirjoitti mainion artikkelin

www.systemsintelligence.tkk.fi/esseet2005/ali-vehmas08042005V.doc . Mielenkiintoista systeemiälykkyydessä on idean samankaltaisuus zen-filosofian kanssa http://en.wikipedia.org/wiki/Anatta . (J.Sundqvistin artikkeli: http://www.systemsintelligence.tkk.fi/systeemialykirja2005/2005sundquist203-213 ). Mutta kuinkahan moni meistä ehtii ja pystyy unohtamaan minuutensa, tajuaa ettei vapaata tahtoa ole olemassakaan, ja luovuttaa vallan meemeille.

Seuraavassa pieni kuvaus informaatiosodasta jossa vastakkain ovat ainakin kreationistit ja tiedeuskovaiset, mutta muitakin rettelöitsijöitä lienee sekaantunut asioissa.

Informare on latinaa ja tarkoittaa muotoilua. Käsite laajenee kivasti kun ajattelee esimerkiksi moottorikelkan pohjamuoviin prässättyä "muistia", mikä saa kolarissakin ryttääntyneen muoviosan palautumaan alkuperäiseen muotoonsa vain lämmittämällä - joskus riittää pelkkä kappaleen vapaaksi päästäminen; tässä muovissa on siis rakenteellinen muisti johon voidaan säilöä riittävästi informaatiota palauttamaan kappaleen muoto eli forma.

Näennäisesti aivan toisenlaisesta informaation säilömisestä, siirtämisestä ja tulkinnasta on kyse kusiaispesässä, jonka arkkitehtuuri ja rakentamisen ohjaus näyttää puuttuvan kokonaan. Kusiaisillakin tuotteen forma tuntuu palautuvan aina uudestaan ikäänkuin tyhjästä - ilman piirustuksia ja ohjeita, ilman että muurahaiset yksilöinä edes kykenisivät dekoodaamaan jotakin salaista informatiivista viestiä, jossa kekorakennelmat olisi kuvattu ja selitetty miten oikea ilmansuunta ja paikka auringossa valitaan. Niilläkään tarvittava tieto ei ole koodattuna oikeastaan mihinkään - eikä muurahaisten geneettinen perimä sisällä keon rakentamisen kaikkia hienouksia. Kyse on jostain aivan muusta.

Maailmankaikkeuden sanotaan syntyneen vajaa 14 miljardia vuotta sitten yhtä tyhjästä. Useimmat meistä eivät voi käsittää miten. Kaikkein vaikeinta on silloin kun miten-kysymykseen liitetään myös miksi. Kukaan ei tiedä mistäpäin ja ken ensimmäisen kysymyksen heitti esiin mutta tästä on aikojen kuluessa keräytynyt älytön kasa kaikenlaista roskaa, infoa, formaa ja uskomusta. Aivan tyhjäksihän kaiken alun singulariteettia ei oleteta, mutta sitä että pisteeksi tiivistyneen massan lisäksi voisi tuohon alkutilaan sisällyttää minkäänlaista informaatiota välittävää koodia, kompleksista ja immateriaalista muotoa tai jopa absoluuttia - se tuntuu aivan mahdottomalta...

...joten luulijat ovat jakautuneet kahteen eri leiriin ja mätkivät niissä toisiaan uskomuksiensa aseilla ja suojauksin. Asian ytimessä on silti paljas ja yksinkertainen informaation käsite, joka voidaan pilkkoa ja jakaa esimerkiksi matemaattiseen, fysikaaliseen, biologiseen ja kielelliseen informaatioon. Claude Shannon kehitti aikoinaan kvantitatiivisen määritelmän bitteineen ja osoitti ettei kaikki informaatio kaipaa semantiikkaa. Tästä silti jatkoivat Chaitin ja Kolmogorov kehittämällä algoritmisen informaatioteorian, jota vastaleirin uskovaiset hakkaavat edelleen hajalle dna-ketjuillaan, ihan turhaan. Ei se sillä hajoa eikä kaadu. Tieteilijät kyllä pakenivat Clausiuksen taakse ja työnsivät suojakseen vielä Bolzmanninkin, jolla heittivät ilmaan informaation entropian. Lagerspetz keksi tässä tilanteessa ratkaisevan propagandan ja syyti ämyrinä uskovien niskaan totuuksia kuten: " Eliöt ovat vain avoimia systeemejä joissa niiden ympäristöä koskeva informaatio on kasautunut! ..Eivätkä ne joudu termodynamiseen helvettiin.."

Kreationistien leirille olikin kova pala kun Dawkins tästä menestyksestä innostuneena latasi kommunikaatioteoriaan signaalina sen, että geenit ovat siirettävää, kopioitavaa ja digitaalista informaatiota. Mutta kun hän jatkoi että mutaatiot ovat tämän digitaalisen viestinnän kohinaa, hiljeni koko uskovaisten leiri - ja sitten sieltä alkoi kuulua semanttista supinaa. Supina muuttui pulinaksi ja Werner Gittin ääni kuului kauimmas. Hän huuteli: "Informaatiota ei voi olla ilman koodia! Koodia ei voi olla ilman tarkoituksellista sopimusta!"

Kreationistit taittelivat papereistaan lentolehtisiä heitellen niitä tiedeuskovaisten rintaman taa ja niissä luki: " Informaatiota ei voi olla ilman statistista, syntaktista, semanttista, pragmaattista ja apobeettista tasoa." Heitellessään liidokkejaan ilmaan kreationistit huutelivat jo hilpeinä toisilleenkin: " Höh - eiväthän tilastolliset prosessit yksinään ole mitään infoa!" sekä " Ei infoa voi olla ilman lähettäjää!", "Ei synny infoketjua ilman mentaalia alkuperää!" " Informaatiota ei voi olla olemassa ilman tahtoa !"

Tämä puolestaan hiljensi vähäksi aikaa tiedeuskovien leirin. Ihmisien oli vaikeata asettua ei-elävien kompleksien asemaan ja miettiä miten esimerkiksi joku entsyymi kokee geeniltä vastaanottamansa RNA-viestin merkityksellisyyden - mutta pian alettiin tajuta, että Gittin propaganda oli pelkkää huuhaata. Hänen hienolta kalskahtava apobeetti-asekin oli pelkkää paperia, sillä organismien teleologian ei biologiassa tarvitse perustua lainkaan ajatukseen suunnittelijasta vaikka se onkin totuttu tapa kuvata kehitystä. Pian osattiin erottaa toisistaan erilaiset informaatiokäsitteen sisällöt; matemaatikot luottivat Shannonin määritelmiin joiden mukaan tilastollinen informaatio kuvastaa jonkun symboli- tai signaalijoukon järjestäytyneisyyttä ja mutkikkuutta, kehitettiin teoriat semantiikasta ja pragmatiikasta, huomattiin informaation merkityksellisyyden riippuminen sen yllätysarvosta ja käyttötavoista, ja ymmärrettiin lopulta, että biologinen informaatio toimii aivan eri tavalla kuin tietotekninen informaatio.

Kähinä ja nyhjäys loppui kun tajuttiin, että kaikki johtui vain informaatio-käsitteen sekavasta ja toisistaan poikkeavista määrittelyistä. Silti vieläkään kukaan ei ymmärtänyt, että informaatio oli kuin poropolku - sen alku ja loppu katosi ympäristöön aivan huomaamattomasti, niitä ei yksinkertaisesti ollut olemassakaan - mutta itse polku näkyi ja tuntui varsinkin maaston hankalimmissa kohdissa, missä jokainen yksilö tietämättään valitsi samalla tavalla reittinsä kuin kaikki muutkin lajitoverit.

Valo ja värit alkavat kiinnostaa minua yhä enemmän mitä vanhemmaksi tulen. Valohan hallitsee fenomenologista maailmaamme suvereenisti. Eikä ihminen ole suinkaan ainoa laji jonka silmät ovat tiukasti aivoissa kiinni ja niiden suodattamien viestien muokkaamaa on valtaosa neuroverkostoa tätä pään "pimiötä". Valo ei etene silmänpohjaa pidemmälle mutta aaltoliikkeeseen koodattu informaatio etenee neuroneja pitkin tajuntaan saakka (mitä se sitten lieneekään). Ihminen elää sektorissa jossa valoaaltojen pituus on 400 - 700 nanometriä. Tälle sähkömagneettisen säteilyn näennäisen kapealle osalle mahtuvat kaiken näkemämme lisäksi myös värit, joista punaisen aallonpituus on välillä 800-650 nm ja frekvenssi 400-470miljardia sykettä per sekunti. Väriskaalan ääripäiden frekvenssiväli on suhteessa 1:2 , jota voisi verrata oktaaviinkin. Jokainen spektrin väri on siis vain erilaisen aallonpituuden ja frekvenssin aikaansaama tuntemus meissä.

Mielenkiintoista ihan pelkän ajattelunkin kannalta on miettiä sitä miten kohteen "väri" on todellisuudessa päinvastainen kuin se ominaisuus jonka sille värinä asetamme. Jos valo olisi punaista näkisimme vihreän mustana. Punaisen esineen näemme punaisena vain koska sen pinta absorboi kaikki muut värit itseensä ja heijastaa pelkästään niitä aallonpituuksia jotka koemme punaisena. Värin kokeminen on subjektiivista ja trikromaattisen näkökykymme väitetään olevan myös kultuurisidonnaistakin, joten mitä ilmeisimmin myös kieli muokkaa sitä miten värit koemme. Eri kielissä on samoille väreille vaihtelevia nimityksiä ja varsinkin väliväri-pääväri-painotukset ovat erilaisia. Mutta tässä mielessä kiehtovinta on tutkia sitä miten värien nimet ovat vaihdelleet ja muuttuneet kulttuurisessa muutoksessa. Etymologisesti sana sininen on yllättävän hankala - ellei usko sen olevan samaa alkua kuin silmä. Tämänhän tietävät kaikki jotka tuntevat antiikin sinivihreäsokeat kreikkalaiset.

Yksittäisen värin vaikutuksen vielä ymmärtää, mutta värien harmonia lähenee jo jotain samaa kuin musiikissa sointu. Jotkut äänenkorkeudet jostain syystä sopivat yhteen ja soivat harmonisesti - kuten väritkin. Onkohan molempien kokeminen neuroverkostoissa samankaltainen prosessi? Harmoniasta saa jonkunlaisen aavistuksen kun katsoo mustaa neliötä valkoisella taustalla ja käännettyään katseen siitä pois syntyy mielikuva valkoisesta neliöstä mustalla pohjalla. Pelkkää tasapainoako? Vaihdettaessa värit ( siis aaltoliikken aallonpituus ja frekvenssi) vähemmän vastakkaisiin, löytyy yllättäviä jälkikuvia, mieltymyksiä sun muuta tunnelatausta, harmoniaa ja disharmoniaa. Mieleen jää kysymys olisiko harmoniassa sittenkin kyse vain synkronoinnista?

Ja lopulta tiedeuskovainenkin päätyy miettimään sitä miten evoluutio on kehittänyt trikromaattisen, jopa pentakromaattisen (Papilio xuthus ) näkökyvyn. Näkemämme spektri ulottuu lyhyimmässä aallonpituuspäässä siis violettiin väriin, jossa aallonpituus on noin 400 nm. Siitä lyhyemmät ovat ns. ultaviolettia sähkömagneettista säteilyä. Auringon säteilemästä lyhytaaltoisesta energiasta 8% on tätä äärimmäisen lyhytaaltoista UV:a. 53% on infrapunaa ja 39% näkyvän valon kohdalla. Jostain syystä evoluutio katsoi parhaimmaksi sopettaa näköaistimme juuri tuohon 39% kohdalle ja jättää ääripäät sen ulkopuolelle. Miksiköhän?

Jokelan koulukeskuksessa tapahtuneen jälkeen on keskusteltu tietysti siitä mikä sai Auvisen pojan tekemään tuollaista. Järjettömimmät syytökset ovat kohdistuneet kalastaja Linkolaan, Hitleriin, Staliniin, Nietzscheen ja yleisesti vain filosofiaan ja erilaisiin aatteisiin. Syitä on haettu sieltä sun täältä enimmäkseen näkemättä sitä mikä on kaikkein parhaiten näkyvillä; kysehän on itsemurhasta jonka tekijä "ottaa mukaansa" mahdollisimman monta ympärillään olevaa ihmistä. Hän vihaa etupäässä itseään mutta kohdistaa sen siihen ympäristöön josta on irtautunut, muuttunut yksinäiseksi ja jota uskoo vielä pystyvänsä manipuloimaan hankkimillaan keinoilla. Muut uhrit hän tarvitsee pelkonsa vuoksi, kuolema pelottaa eikä hän uskalla kohdata sitä yksin. Epätoivoinen teko johon ei kannata hakea perustetta lainkaan noista edellä mainituista osoitteista. Merkittävin tekijä onkin yksin jääminen tietyssä kehitysvaiheessa.

Jokainen miespuolinen keskivertoälykäs ihminen muistaa itsensä kyseisessä iässä. Sen miten olisi voinut vaikka siirtää maapalloa jos siinä olisi kahvat. Useimmat senkin miten itsetuhoiset ajatukset vaivasivat jossakin elämänvaiheessa. Uho ja oman voiman tunne on tuossa iässä päällimmäisenä. Kun kuuntelee määrättyä "nuorisomusaa" tai seuraa jalkapallohuligaanien tai katujengien tekemisiä voi ymmärtää miten ihmispää ei tietyssä iässä toimi niinkuin se toimii vasta aikuistuttuaan. Sanotaan myös, että joukossa tyhmyys tiivistyy mutta ennen tiivistymistään teoiksi on se aina vain kahden korvan välissä yksittäisenä ideana. Kun tuollainen idea päästetään pyörimään siellä tarpeeksi pitkään seuraa psykoosi ja ahdistus josta ei yksin enää selviä.

Muinaisilla viikingeillä oli tapana vahvistaa näitä nuorten miesten berserkkisiä tuntoja kärpässienellä ja aikalaiskuvausten mukaan silloin piti pysyä kaukana ettei erkki päässyt lyömään kaveriaankin kuoliaaksi. Tärkeintä oli kääntää huomio oikea suuntaan. Jokelan tapauksessa kukaan ei ajoissa tätä älynnyt tehdä.

Sen sijaan yhteiskuntamme vahvistaa ja sallii yleisen huuman, joka valtaa ja vaikuttaa jokaiseen. Se esittää maailmankuvaa jota värittävät pelkistä onnettomuuksista mässäilevät uutislähetykset, sodat, nälänhädät ja taloudelliset takapajulat, energian kallistuminen ja maailman saastuminen sekä ilmastokatastrofit. Oman osansa luo myös elämänrytmin kiivas tahti ja tekniikka joiden vaikutuksista ei olla täysin selvillä.

Useimmilla on myös takanaan muutto maalta kaupunkiin tai ainakin ympärillään nopeasti urbanisoituva ihmisjoukko. Urbaani ympäristö on varsinkin suomalaiselle erityisen vaikea eikä sieltä löydy helposti pakopaikkaa taikka piiloa, jossa voisi rauhoittua tai vieläpä ympäröidä itsensä toisenlaisella informaatiolla. Kaupungissa ei helposti pääse "metsän rauhaan". Määrätyssä iässä oleva nuori mies on äärimmäisen altis ajautumaan tämän kaiken synnyttämään umpikujaan, josta ei pääse ulos kuin reiästä nimeltä berserkki. Yleensä ulospääsyaukon luo jengi tai joku harrastus, mutta ääritapauksessa ja varsinkin silloin kun nuori jää ja saa olla yksin erkkiys voi saada täysin järjettömiä muotoja.

Pers erkit ja berserkit onkin syytä hoidella hyvissä ajoin. Yhteiskunnallinen lähtökohta pitäisikin olla se, että yksinäiset berserkit ovat hoidettavissa siinä kuin joku rauhaa ja järjestystä vaarantava jengikin. Silti jotenkin perstuntumalla väittäisin että olemme tulleet taitekohtaan, jossa yleisesti jaetun informaation henkeen on syytä puuttua. Sitä en tiedä miten, mutta järjetöntä on altistaa kokonaisia sukupolvia tietotulvalle jonka pääasiallisin sisältö koostuu pelkistä negatiivisista uutisista.